Kurssin tavoitteet, sisältö ja käytänteet

Verkkokurssikokonaisuuden viidennen osan osaamistavoitteet

  1. Tiedät keskeisimmät asiat käyttäytymisen tukemisesta osana toimintakulttuuria ja sen johtamista.
  2. Osaat kehittää varhaiskasvatus- tai kouluyhteisön toimintakulttuuria oman ammatillisen asemasi lähtökohdat ja mahdollisuudet huomioiden kaikkien lasten ja nuorten toivottua käyttäytymistä edistäväksi ja tukevaksi.
  3. Ymmärrät käyttäytymisen tuen rakentumisen joustavasti tehostuvaksi tieto- ja tarveperustaisesti sekä toimintakulttuurin merkityksen tämän mahdollistajana.
Jakoviiva.

Verkkokurssikokonaisuuden viidennen osan sisältö

Verkkokurssisarjan viidennessä osassa syvennytään yhä paremmin käyttäytymisen tukemiseen osana varhaiskasvatusyksikön tai koulun toimintakulttuuria. Sekä mahdollisuuksiin ja tapoihin edistää ja tukea kaikkien lasten ja nuorten toivottua käyttäytymistä kiinteänä osana toimintakulttuuria esimerkiksi vuorovaikutusta kehittämällä sekä joustavasti tehostuvan myönteisen käyttäytymisen tuen keinoilla. Lisäksi tarkastellaan tutkimusperustaisia toimintamalleja ja menetelmiä osana toimintakulttuuria sekä toimintakulttuurin johtamista.

Kurssi koostuu viidestä tutkimustietoon pohjautuvasta osasta.

  1. Yhteistyö käyttäytymistä tukevan toimintakulttuurin perustana
  2. Vuorovaikutuksen merkitys käyttäytymisen tukemisessa
  3. Joustavasti tehostuva käyttäytymisen tuki
  4. Toimintamallit ja menetelmät osana toimintakulttuuria
  5. Toimintakulttuurin johtaminen

Verkkokurssiin sisältyy erilaisia oppimateriaaleja sekä oppimistehtäviä, esimerkiksi videoluentoja, pohdintatehtäviä ja monivalintakysymyksiä sekä lopuksi oman oppimisen arviointi. Verkkokurssi sisältää myös erilaisia materiaaleja, kuten lomakkeita ja tarkistuslistoja työn tueksi otettavaksi.

Tukea arkeen!-oppaan kansi

Verkkokurssin opiskelun rinnalla voit edellisten osien tapaan myös tässä viidennessä osassa käyttää Opetushallituksen Tukea arkeen!-opasta. Tukea arkeen!-julkaisun tavoin verkkokurssiemme esittelemien keinojen ja toimintamallien perusperiaatteet sopivat kaikille yksilöille, yhteisöille ja ryhmille varhaiskasvatuksesta perusopetuksen yläluokille.

Jakoviiva.

Kurssin laajuus

Kurssin suorittaminen vaatii yhteensä noin 10 tunnin työpanosta.

Opetuskielet: suomi 

Jakoviiva.

Kurssin suoritustapa

Kurssi on  suoritettavissa verkossa ajasta ja paikasta riippumatta. Kurssin voi opiskella täysin itsenäisesti tai sitä voi käyttää yhteisen oppimisen ja kehittämisen välineenä esimerkiksi oman lähitiimin tai koko varhaiskasvatus- tai kouluyhteisön kanssa. Yhteistyössä opiskellessa kurssin materiaalit tarjoavat paljon virikkeitä keskustelulle, yhteiselle työn peilaamiselle ja toimintatapojen kehittämiselle.  

Kurssilla tulee edetä  järjestyksessä osiosta toiseen ja vastata oppimistehtäviin hyväksytysti ennen eteenpäin siirtymistä. Voit suorittaa osiot joko yhdessä tai useammassa osassa. Etenemisesi kurssilla tallentuu ja pääset seuraavalla kerralla jatkamaan siitä, mihin jäit. Opintojesi eteneminen näkyy sivun vasemmassa reunassa ja yläosassa. 

Sivujen lähdeviitteet avautuvat klikkaamalla: Lähteet-kuvake.

Kurssilla edetäksesi merkitse jokaisen sivun alalaidasta kokonaisuus suoritetuksi klikkaamalla:

Kynä ja paperi.

Kurssi sisältää ajatuksia herätteleviä tehtäviä. Halutessasi voit ottaa käyttöön sähköisen tai paperisen muistikirjan omien pohdintojesi kirjaamiseen ja kokoamiseen.

Kurssisivuille on koottu materiaaleja, jotka voit halutessasi tulostaa käyttöösi. Tulostettavat materiaalit tunnistat symbolista: käsi, jonka päällä paperi

Kurssin suorittaaksesi sinun tulee tehdä kaikki oppimistehtävät sekä lopputesti. Tehtävät olet suorittanut hyväksytysti, kun 75 % vastauksista on mennyt oikein. Kurssilla pääset etenemään, kun oppimistehtävä on suoritettu vähimmäisvaatimuksen mukaisesti. 

Kurssi arvostellaan arviointiasteikolla hyväksytty – hylätty.  Kurssi on hyväksytty, kun olet tehnyt hyväksytysti kaikki oppimistehtävät, suorittanut lopputestin ja antanut loppupalautteen.

Jakoviiva.

Kurssin opiskeluohje

Itlan tietosuojaseloste 

Kysyttävää?

Olethan yhteydessä:

kayttaytymisentuen.verkkokurssi (@) itla.fi